Muskari on alle kouluikäisten lasten suosituin harrastus Suomessa! Miksi muskareita hehkutetaan niin paljon? Ymmärtääkö vauva todellakin musiikista jotakin? Mitä Funky Monkey Clubin vauvamuskarissa tapahtuu ja mitä hyötyä musiikista ja muskareista on lapsen kehitykselle?
Lapset, jotka ovat olleet muskarissa vanhempiensa kanssa ensimmäisen elinvuotensa aikana hymyilevät enemmän, kommunikoivat paremmin ja reagoivat herkemmin musiikkiin kuin ne, jotka eivät ole olleet muskarissa. Muskarit kehittävät lapsen karkea- ja hienomotoriikkaa, kielenkehitystä ja sosiaalisia taitoja. Kaikki nämä stimuloivat lapsen aivoja monipuolisesti.
Muskarit vauvoille ovat ilahduttava harrastus, mutta se on sitä myös heidän vanhemmilleen. Vauvaryhmissä vanhemmat saavat vertaistukea ja ikimuistoisia hetkiä sekä oman vauvan että muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Mikä onkaan hauskempaa kuin seurata vauvoja, joiden persoonat ovat kaikki erilaisia, niin kuin heidän uniikit reaktionsakin musiikkiin. Muskariohjaajana nauraa hekotan ja saan ihastella vauvojen upeita ilmeitä ja touhuiluja ihan joka muskarikerralla – on ihana jakaa tämä riemu myös osallistuvien vanhempien kanssa.
Tässä alla pureudutaan siihen, miten musiikki edesauttaa vauvan ja lapsen kehitystä, sekä kerrotaan minkälaisia musiikkileikkejä teemme Funky Monkey Clubin vauvamuskarissa.
1. Vuorovaikutus ja sosiaalinen kehitys
Kun vauva alkaa hymyillä 3-4-kuukauden iässä, on se merkki siitä, että hän on valmis ihanaan vuorovaikutukseen muiden kanssa. Vauvalle kaikkein valloittavin asia on ihmisen kasvot, joita hän innokkaasti alkaa tutkia. Kasvojen jälkeen kädet ovat seuraavaksi ilmeikkäät. Hymyily, uudenlainen tarkkaavaisuus sekä niskan voimistuminen ovat yleensä myös edellytykset muskariharrastuksen aloittamiselle.
Musiikkikasvatus kehittää lapsen persoonallisuutta. Musiikin avulla lapsi saa yhteyden omaan tunnemaailmaansa, mikä antaa vahvat eväät sosiaalisten taitojen muodostumiselle. Kuin aikuinen on hytkytellyt lapsen kanssa musiikin tahtiin, on se tutkitusti vaikuttanut lapsen empatiakykyyn merkittävällä tavalla verrattuna niihin lapsiin, jotka eivät ole keinuneet musiikin tahtiin.
Monille vanhemmile on tärkeää, että lapset oppisivat vuorovaikutustaitoja heidän sekä muiden lasten kanssa. Moni äiti tai isä saattaa huomata kuinka hän oppii uusia, ehkä yllättäviäkin, asioita omasta lapsestaan muskarissa ja musiikin kautta.
Funky Monkey Clubin vauvamuskareissa tanssitaan, keinutaan ja taputellaan paljon musiikin tahtiin. Lapsi pääsee toiminnallisten musiikkileikkien kautta katsekontaktiin sekä muiden osallistuvien lasten, omien vanhempiensa sekä muskariohjaajan kanssa.
2. Kielen kehitys
Tämän kaikki tietävät: loruttelu ja laulaminen lapselle on tehokkainta kielenoppimisen kannalta. Laulujen rytmitys on samankaltaista kuin puheessa, ja musiikki edesauttaa tämän rytmityksen hahmottamista. On todettu, että äidin laulaminen omalle lapselleen on kaikkein parasta kielen opettelua lapselle. On myös havaittu, että vaikka äiti laulaisi kuinka epävireisesti tai ”väärin”, on se huomattavasti tehokkaampaa kielenkehityksen kannalta kuin se, että äiti ei laula lapselleen ollenkaan. Tästä syystä muskareissa ohjaaja yleensä kannustaa lempeästi vanhempia laulamaan laulujen mukana ja muistuttaa siitä säännöllisesti.
Jos muskareissa pelottaa julkisesti laulaminen, voi laulamisen viedä kotiin neljän seinän sisälle. Pääasia on, että lapselle lauletaan. Joillekin etämuskareissamme on vapauttavampaa laulaa mukana, kun ei ole muita ihmisiä kuulemassa. Laulun ns. karaoke-tekstitykset auttavat pysymään sanoissa kiinni.
Funky Monkey Clubin muskareissa lauletaan paljon omia sävellyksiämme, joiden tahtiin on helppo laulaa: sanat ovat yksinkertaisia ja melodiat tarttuvia (kuuntele laulujamme mm. kotisivultamme, Spotify:sta tai YouTube-kanavaltamme). Näiden lisäksi joka muskarikerralla lauletaan myös lastenlaulu-klassikkoja. Yksi muskarin tehtävistä on pitää lastenlaulu ja -loruperinnettä elävänä. Moni nykyvanhempi ei enää osaa lastenlauluja niin kuin edelliset sukupolvet. Muskarissa laulettuja lauluja on oivallista viedä kotiin laulettavaksi, kun ne ovat tuoreessa muistissa.
3. Motoriikka – Liike ja ajattelu
Yksi vauvamuskarin keskeisimpiä tavoitteita on tasapainoaistin kehittäminen. Yksinkertaisimmillaan sylissä keinuminen musiikin tahtiin on parasta aktiviteettia vauvan motoristen taitojen kehittymisen kannalta. Siihen kun lisätään hyppyyttely, köröttely ja kaikenlainen hytkyminen, niin perustavanlaatuiset motoriset taidot alkavat muotoutua.
Vauvajumppa (tai vauvatanssi) on yksi mainioista tavoista jalostaa lapsen motoriikkaa ja ajattelua. Funky Monkey Club aloittaa pian pienimmille vauvoille suunnatun muskarin, sekä etänä että lähimuskarina, jossa vauvatanssi on yksi toiminnallisista musiikkileikeistä koko kauden ajan. Vauvalle ajattelu ja tekeminen on yksi ja sama asia – toisin sanoen vauva ajattelee liikkeillään. Vauvatanssia tehdään vauvan ehdoilla ja aikuisen taidoilla. Tämä musiikin tahtiin tehtävä jumppa vahvistaa perusluottamusta, hyvää itsetuntoa ja älyllistä kehitystä, puhumattakaan karkeamotoriikan omaksumista. Tämä kehittyy ensin ryömimiseksi tai konttaamiseksi ja myöhemmin kävelemiseksi, juoksemiseksi ja hyppimiseksi.
Hienomotoriikkaa vahvistaa mm. soittimien käsittely. Joka muskarikerralla soitamme helistimiä ja/tai pikkurumpuja. Tartuntaotteen kehittyessä soittaminen helpottuu ja vauva yhdistää oman liikkeensä tuotettuun ääneen. Monesti helistin voi mennä ensi alkuun suuhun, koska vauva hahmottaa ympäröivää maailmaa voimakkaimmin suuaistin kautta.
4. Tunne-elämän sekä vanhemman ja lapsen tunnesiteen vahvistaminen
Mikä voisikaan olla ihanampaa kuin vahvistaa tunnesidettä omaan lapseensa musiikin avulla? Lapsiarjen hektisessä elämänrytmissä on hyvä ottaa pieni aikalisä ja keskittyä yhteiseen, elämykselliseen musiikkihetkeen lapsen kanssa. Yhteinen riemu tanssin, soiton, laulun ja leikin temmellyksessä antaa upeat eväät lapsen kasvuun sekä tunne-elämän kehittymiseen. Omalle lapselle laulaminen on keskiössä – lapsi ottaa kontaktia vanhempaansa helpommin kun hänelle lauletaan kuin että musiikkia vain kuunnellaan.
Suosikkilaulujen laulaminen antaa lapselle positiivisia elämyksiä ja voi muuttaa myös tunnetilaa myönteisempään suuntaan. Tämä voimistaa vauvan luottoa vanhempaan, joka auttaa sääntelemään lapsen tunnetilaa musiikin kautta. Muskaritoiminta voi parhaimmillaan opettaa vanhemmalle sitä miten rauhoittaa lapsi musiikin avulla.
Katso tästä pieni kotivideo, jossa lauloin 3kk vanhalle pojalleni. Seuraa kuinka hän kuuntelee laulua aktiivisesti, alkaa hymyillä ja lopulta ilmiselvästi herkistyy. Tämä on mielestäni mainio todiste näinkin pienen ihmisen tunnemaailman voimakkuudesta ❤️
5. Rakkaus musiikkiin
Musiikkikasvattajan tehtävänä on herättää lapsessa rakkaus musiikkiin. Kun musiikki silminnähden tuottaa lapselle (sekä hänen vanhemmalleen) iloa ja positiivisia tunnereaktioita, on muskariohjaajan työ saanut täyttymyksensä. Vanhemmat voivat osaltaan vahvistaa lapsen musiikkielämän rikastamista kotona erilaisin keinoin. Lue näistä ideoista lisää tästä blogijulkaisusta.
Suosituksia Funky Monkey Clubin asiakkailta
””Lämmin suositus hauskoille ja meneville Funky Monkeyn (vauva)muskareille! Ulkosuomalaiselle äidille tämä on tuonut hauskan (ja helpon) lisän suomenkielen opettamiseen. Oma 11kk kaverimme hihkuu innosta tutuksi tulleen kappaleen alkaessa eikä halua päästää irti helistimestään. Parasta on myös se että saman muskarin voi katsoa ja leikkiä moneen kertaan! Itsekin olen viihtynyt hyvin kivoja kappaleita lauleskellessa!” – Terv ulkosuomalainen äiti <3
”Ollut ihan huippu etäkurssi, Fiia alkaa heti tanssimaan kun kuulee ekat sävelet. Kun laitoin spotifysta teidän levyn samalla kun syötiin, niin sitten kun tuli se aloitus biisi, niin Fiian oli pakko lähteä olohuoneeseen jammaamaan, ei malttanut pysyä ruokapöydässä 😅 Fiia siis 1.5v.” – Maiju Virtanen
”Kappaleet ovat tulleet tutuiksi ja tärkeiksi, nostavat aina hymyn lapsen huulille ja äidille tipan linssiin liikutuksesta.” – Äiti ja lapsi etämuskarista
Kiinnostaako vauvamuskari, taaperomuskari tai leikki-ikäisten muskari? Katso lisätietoa lähimuskareistamme ja etämuskareistamme.
Kokeile maksutonta etämuskaria täällä.