Olemme alkaneet työstää ensimmäistä lastenlevyämme, mistä olemme olleet kovin innoissamme koko tämän kevään ja kesän. Suomen Kulttuurirahasto myönsi hanketta varten pienen apurahan, jotta voimme rauhassa säveltää, sanoittaa ja äänittää lastenlaulujamme. Tietenkin levyä varten täytyy tehdä myös virallinen musiikkivideo ja sitä puuhaillaan jo täyttä häkää. Videoprojektiin mukaan suostui huippulahjakas illustroija ja animoija Tammy Lian New Yorkista.
Ensimmäinen virallinen musiikkivideo tehdään kappaleeseen Meren maailmaan, joka on ollut tykätty muskareissamme. Siinä meren olennot tervehtivät toisiaan ja polskuttelevat tyytyväisinä vedessä. Koska muskarikonseptimme on saanut vahvan inspiraation New Yorkista, meistä oli loogista, että levymme ensimmäisen animaatiovideon voisi tehdä joku New Yorkissa asuva ja työskentelevä visuaalinen ammattilainen. Hän löytyi suosittelujen kautta ja nähdessämme ensimmäiset vedokset, olimme niin onnesta ymmyrkäisinä, että halusimme jakaa näitä kuvia myös julkisesti. Meistä nämä ovat ihastuttavia! Tässä siis pieniä välähdyksiä mitä tuleman pitää – toivottavasti sinäkin ihastut näkemääsi!
Animaatiovideon tekee Tammy Lian, jolla on vahva ammatillinen tausta myös klassisessa musiikissa. Tämä musiikkikokemus on mahtava lisä hänen taidoilleen. Hän kokee myös yritysideamme ja yleisesti musiikin varhaiskasvatuksen tärkeäksi, joten yhteistyön aloittaminen tuntui luontevalta. Tammy muutti sittemmin USA:n länsirannikolta New Yorkiin opiskelemaan graafista suunnittelua ja animaatiota. Tammy on päätoimisesti The Wall Street Journalin illustroija ja animaattori ja tekee siinä sivussa muita innostavia projekteja. Emme malta odottaa levyn ja videon valmistumista.
Lisää uutisia luvassa pian tulevasta lastenlevystämme ja musiikkivideosta blogissa ja somessa. Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa ja saa tuoretta tietoa kuulumisistamme!
Kiinnostaako Funky Monkey Clubin showmuskarit? Lue lisää syksyn suunnitelmistamme täältä!