Muskarivuosi 2018 – Koko perheen elämys

Hip hurraa! Funky Monkey Club on  taaperoiässä, muskariyrityksemme täytti nyt joulukuussa vuoden. Vaikka yrittäjyys on ensimmäisen toimintavuoden aikana erityisen haastavaa, on meillä ollut pienten takapakkien lisäksi upeita onnistumisen hetkiä ja unohtumattomia asiakaskohtaamisia. Tässä hieman Funky Monkey Clubin muistoja syksyltä ja pikakatsaus ensi vuoteen.

 

MUSKARIMAAILMA ON KULTTUURIEN SULATUSUUNI

Aloitimme syksyllä englanninkielisen muskarin Espoossa, Tapiolassa. Asiakkaina ryhmässä on ollut sekä suomalaisia että ulkomaalaisia lapsia Turkista Kiinaan. Ilahduttavaa on ollut myös huomata, että suomenkielisissä muskariyhmissämme, sekä Espoossa että Helsingissä, on voinut kuulla mm. englannin, ruotsin, ranskan, saksan ja unkarin kieliä. Olemme iloinen joukko muskarilaisia joka puolelta maailmaa – ja kohtaamme toisemme lapsiperheiden ja musiikin maailmassa! Tämä käsinkosketeltava multikulturaalisuus tuo mieleen vahvasti New Yorkin, ja olen kuin kotonani tässä ympäristössä. Ihanaa, että tätä tapahtuu Suomessa!

Eri kulttuureista puheen ollen – tutustumme muskarissa joka viikko uuteen musiikkigenreen/kulttuuriin ja syksyn aikana tanssimme mm. kalypson, kelttimusiikin, klezmerin, hiphopin ja suomi-rockin tahdissa. Ja tässä videossa kerrotaan mitä kaikkea tapahtui Zimbabwe-teeman ympärillä:

 

 

LAPSET KESKIÖSSÄ

Live-karaokessa suosittuja kappaleita ovat olleet mm. Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, jossa päästään hassuttelemaan nopeassa tempossa. Frozenin Let It Go:ta on laulettu sekä suomeksi (Taakse jää) että englanniksi. Kestosuosikkeja ovat olleet viikosta toiseen Ihhahhaa, Hämähämähäkki ja Tuiki Tuiki Tähtönen.

Tänä syksynä pyörineessä vauvamuskarissa meillä oli ilo saada kaksoset mukaan menoon. Urhea äiti tuli yksin pienokaistensa kanssa ja minä pääsin leikeissä toisen kanssa sylittelemään, kun äidin käsivarret riittivät hetkittäin vain yhden kantamiseen.

Pienimmätkin, ujot vauvat, ovat muuntuneet kauden aikana uteliaiksi tappisilmiksi, jotka hytkyvät musiikin tahtiin, seuraavat herkeämättä leikin kulkua tai saattavat jopa halia tai kiivetä syliin. Nämä hetket ovat saaneet meidät liikuttuneiksi. Leikki-ikäiset hyppivät ja pomppivat kanssamme ja matkivat touhukkaasti esim. aasin potkuja eläinlaulun mukana. Funky Monkey Club –teemalaulun jeejeetä hoilataan yhdessä kädet ylhäällä, samoin kuin loppulaulua. Ja muskarin päätyttyä läpytellään ylävitosia kovalla innolla ja voimalla.

 

PÄIVÄKOTIEN TUNNELMAT KATOSSA

Loppuvuodesta saimme muutamia kutsuja vierailemaan päiväkoteihin Helsingissä ja Espoossa. Muskarikonsertit noin 40-50 eri-ikäiselle lapselle kerrallaan olivat mahtavia kokemuksia. 1-vuotiaat taaperot aina eskarilaisiin nauttivat musiikkileikeistä yhtä lailla saman esityksen aikana. Parasta oli nähdä kuinka vanhimmat lapset olivat aluksi hieman epäileväisiä esityksen viihdyttävyyden suhteen, mutta konsertin loppumetreihin mennessä jo saattoivat tarrautua jalkoihini ja ärjyä kuin leijonat (Leijonanmetsästystä laulaen). Lastentarhanopettajat keinuivat ja lauloivat reggae-kappaleiden tahdissa ja kiittelivät konsertin loputtua vauhdikkaasta ja kaikkia viihdyttävästä musiikki-showsta. Energia näissä päiväkotikonserteissa on uskomaton ja toivon, että pääsemme ensi vuonna tekemään näitä lisää!

 

MUSISOIVAT ISÄT JA ÄIDIT

Meitä on muskarissa kaksi ohjaajaa, minä ja mieheni Ape. Isät, jotka tulevat lastensa kanssa muskariin, pääsevät puhumaan miesten juttuja muskarin lopulla samalla kun testaillaan lasten kanssa isoja soittimia. On enemmän sääntö kuin poikkeus etteivätkö isätkin halua kokeilla Apen huippuhienoa sähkökitaraa heti lapsensa jälkeen. Olemme koko perheen muskari, tiesithän?

 

 

Joka tunnilla soitamme suosittuja cover-biisejä ja tämän syksyn yksi ehdottomista hiteistä oli Ultra Bra:n Sinä lähdit pois. Mittasin suosiota sen mukaan kuinka paljon kappaleen mukana laulettiin. Lähes joka toinen äiti lauloi sydämellään mukana bändisoiton aikana. Tätä toivomme näkevämme yhä enemmän – kaikki vain mukaan laulamaan! Sanoinko jo, että olemme KOKO PERHEEN muskari? 😉

 

MUSIIKIN ILO JATKUU VUONNA 2019

Jatkamme keväällä samaan malliin, mutta myös pieniä muutoksia ja uutuuksia on meillä takataskussa mukana. Helsingin keskustassa, Aleksanterin Teatterissa meillä alkaa ensimmäinen englanninkielinen vauva/1-vuotiaiden muskari. Lisäksi Kulosaaren Mommy&Me:ssä toimintamme laajenee keskiviikkoiltoihin, jolloin valittavana on laaja kirjo ryhmiä eri-ikäisille ja mukana myös englanninkielinen muskari. Tuomme muskariin uusia lauluja ja leikkejä ja niiden myötä roppakaupalla iloa ja ikimuistoisia musiikkielämyksiä sekä perheen pienille että isoille jäsenille!

Mutta nyt ensin eiköhän rauhoituta joulun viettoon ja ladataan akkuja ensi vuotta varten!

 

 

 

Ilmoittaudu kevään 2019 vauhdikkaaseen koko perheen show-muskariin!

 

 

 

Add your thoughts

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *