Tunnelmia Lapsimessuilta 2019

Funky Monkey Club osallistui ensimmäistä kertaa Helsingin Lapsimessuille omalla osastollaan pari viikkoa sitten. Pienenä yrityksenä otimme haasteen vastaan. Se tarkoitti sitä, että me (Paula&Ape) lauloimme, soitimme  ja leikitimme lapsia perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan ilman varamiehistöä. Vaikka ääneni olikin koetuksella ja Apen sormenpäät rakkuloilla, oli meillä upea messukokemus, johon otti osaa sadat meidän kanssa jammaavat lapset ja heidän vanhempansa. Tässä hiukan tunnelmia sanoin ja kuvin.

Otimme osaa ensimmäistä kertaa Lapsimessuille viime vuonna, kun esiinnyimme Vekarat-lavalla perjantaina ja lauantaina. Tänä vuonna lavaesitykset saivat myös jatkoa, mutta mittavampi panostus olikin omalla osastollamme, jossa lavaesitysten lisäksi soitto ja laulu soi aamusta iltaan. Toki jouduimme pitämään taukoa, jotta lauluääni ja kitarasormet kestäisivät, mutta myös ne hiljaisemmat hetket olivat antoisia, sillä lapset saivat omassa rauhassa tulla tutustumaan pieniin soittimiimme ja helistiimiime.

 

 

Muskaripöhinää suomeksi ja englanniksi

Osastolla kävi tutustumassa kiitettävä määrä myös kansainvälisiä perheitä. Olimme aikatauluttaneet pyöriviä muskareita iän ja kielen mukaan, mutta periaatteessa kaikenikäiset ja -kieliset olivat tervetulleita mihin tahansa messumuskariin. Kävipä lopulta niin, että aika ajoin vaihdoin suomen ja englannin kieltä kesken kappaleen, kun yhtäkkiä osastollamme puolet ihmisistä ymmärsivätkin paremmin englantia. Hauska sattuma oli myös se, kun musiikkigenren esittely- ja tanssihetkessä soitimme kiinalaista poppia ja mukana jammaamassa oli yllättäen äiti Kiinasta taaperonsa kanssa. Hän oli selkeästi riemuissaan kuullessaan musiikkia kotimaastaan!

Osastolle tuli moikkaamaan myös suomalainen perhe, joka oli asunut New Yorkissa joitakin vuosia ja halusivat nyt ilmoittautua kahden sisaruksen kanssa syksyn englanninkieliseen showmuskariin. Funky Monkey Clubista olivat kuulleet jo New Yorkissa asuessaan. Hienoa, että sana kiirii 🙂

Funky Monkey Club Vekarat-lavalla

Esiinnyimme Vekarat-lavalla perjantaina ja lauantaina. Perjantaina yleisössä oli pienten lasten lisäksi paljon myös koululaisia. Iloinen yllätys oli se, että vaikka kohderyhmämme onkin pääasiassa alle kouluikäiset lapset, lavayleisön n. 10-12-vuotiaat pojat lauloivat mukana heti ensimetreiltä Funky Monkey Club -teemalaulua, laskivat mukana Numerolaulussamme sekä huudahtivat Meren maailmaan -laulun jälkeen, että ”Hei, toi oli tosi kiva biisi!”. Voisin todeta, että lasten konserttibändinä toimimme oikein kivasti aina vauvoista ala-asteikäisiin.

Tässä alla pieni ote Numerolaulusta messulavalla:

Vekarat-lavan ohjelmaamme kuului myös lauantaina laulu Viidakkorummusta sekä Leijonan metsästys, joka on aina onnistunut yleisön suosikkikappale.

Muita messu-uutisia

Messuarvontaamme saimme mukaan kiitettävän määrän osallistujia. Voittona oli kuuden kerran muskaripaketti missä tahansa Funky Monkey Clubin toimipisteessä. Arpaonnea oli Teemu Sieviläisellä. Onnea voittajalle!

Messutiimiimme lisäksemme kuuluivat myös upeat leidit Niina ja Pinja, jotka auttoivat leijonakorttien, flyerien ja esitteiden jakamisessa, lasten tanssittamisessa ja jakamassa hyvää mieltä osastokävijöillemme.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos kaikille messuvierailijoillemme upean rokkaavasta viikonlopusta! Toivottavasti nähdään uudestaan syksyn showmuskareissa!

 

Ilmoittaudu syksyn 2019 vauhdikkaaseen koko perheen show-muskariin!

 

 

Add your thoughts

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *