“On maailmassa paljon eläimiä, nyt voimme eläinten lailla telmiä”
Muskarissa lapsille on tullut tutuksi eläinlaulu, jonka mukana seikkailevat visuaalisesti inspiroivat eläinhahmot. Kurkisteluaukkojen takaa paljastuu jos jonkinlaisia olentoja leijonasta muurahaiseen ja elefantista sammakkoon. Hetkeksi muuntaudumme eläimiksi, piehtaroidaan kuin possut lätissä tai sihistään kuin käärmeet.
Olen kovin ylpeä näistä uniikeista eläinkuvista, sillä ne on luotu yksinomaan Funky Monkey Clubia varten.
Vuosi sitten näihin aikoihin vanha koulukaverini vuosien takaa esitteli kotonaan minut lukioikäiselle tyttärelleen Iris Eklundille, jonka huoneen seinät olivat täynnä hänen omia maalauksiaan ja joista osa esitti vekkuleita fantasiamaisia eläimiä. Mielessä oli jo ollut, että tarvitsisin jonkun luomaan eläinlaulua varten kuvituskuvia. Idea tuli sillä sekunnilla – halusin tämän nuoren taiteilijanalun maalaamaan nämä eläimet! Ja ilokseni Iris äitinsä kannustamana suostui. Kesäloman aikana hän ahkeroi 20 maalauksen parissa, joita sitten käytettiin prototyyppikuvina Jätkäsaaren ja Lohjan testiryhmissä syksyllä 2017.
Mukaan projektiin tuli muotoilija Päivi Sillanpää, joka hänkin innostui Iriksen eläimistä. Päivi suunnitteli ja rakensi kuvia varten kirjan ja loi eläimien taustalle värikkäitä kuvioita, jotka kekseliäästi poimittiin maalausten jo olemassaolevista pienistä elementeistä.
Noin viikko sitten kaikki 20 eläinprinttiä tulivat painosta ja nyt meidän kelpaa laulaa ja leikkiä näiden upeiden taideteosten kanssa. Lisää uusia eläimiä on luvassa myös ensi syksylle. Mukana mm. DINOSAURUS! Huiiiii!
Katso tästä pieni eläinesittelyvideo:
*Pysy ajan tasalla: myöhemmin keväällä on luvassa Päivi Sillanpään ja Iris Eklundin syvemmälle luotaavat henkilöesittelyt.
Ilmoittaudu Funky Monkey Club -muskariin!