Halusin mennä seuraamaan Paulan vetämää muskaria Manhattanille, kun näin hänen tekevän kovasti valmistelutöitä ja vaikka palasi useimmiten väsyneenä, silti hänellä oli aina joku kiva muisto päivästä, jolloin joku lapsista oli tahtonut tulla syliin tunnin jälkeen, tanssinut yllättäen riehakkaasti, laulanut jne.
Kengät riisuttuani istahdin reppuineni huoneen nurkkaan ja ohjaajat alkoivat kasata instrumenttejaan ja monikansallistaustaiset amerikkalaislapset huoltajineen alkoivat valua äänekkäästi paikalle. Showmuskari alkaa ja kolmihenkinen bändi saa lapset ja huoltajat mukaan svengaavilla rytmeillä ja tarttuvilla melodioilla. Samalla lapset oppivat myös uusia taitoja, kuten numeroita, värejä, eläimiä jne.
Käveltiin sitten lounaskahvilaan, jolloin aloin ajatella ääneen, että tällainen voisi olla tervetullut lisä myös Suomen muskareihin. Paula ei silloin innostunut vielä ideasta, koska päällimmäisenä oli oma ura laulajana.
Kun meidän kohta 1,5 vuotias Leo-poika alkoi ilmoitella tulostaan, Paulalla oli jo kypsynyt ajatus omasta muskarikonseptista alkuperäisessä kotimaassaan. Siinä otettaisiin myös huoltajat mukaan leikkeihin ja lauluihin. Tutustutaan eri musiikkityyleihin, esitetään sekä originaaleja, mutta myös joka tunnilla vaihtuvia tunnettuja laulua ympäri maailmaa. Yrityksen perustamisen haasteet olivat jo tuttuja, kun suvussa ja kaveripiirissä oli yrittäjäkokemusta, näin päädyttiin aloittamaan 1-2 hengen kokoonpanoilla, jotta kulut saadaan pysymään kurissa.
Ensimmäinen testijakso syksyllä 2017 on nyt takana ja palaute on ollut todella positiivisen innostunutta. Paula on kaiken ikäisten lasten kanssa kuin kala vedessä, luontevasti ja ottaa huomioon kaikenlaiset ja -taustaiset lapset vanhempineen.
Tästä on hyvä jatkaa. Oma panokseni on enimmäkseen kuultavissa musiikin muodossa, yritän yhdessä Paulan kanssa saada kaikenikäisten muskarilaisten sukat pyörimään ja peput heilumaan musiikin tahdissa.
Tule Sinäkin mukaan!